Siirryin sitten tässä yksi päivä vetämään kauneusunia Unnukan (=unilelu) kanssa sohvalle.

 

Syy siirtymiseen lojui sängyllä...

 

Iltapalaksi olin tilannut paistettuja broilerinsydämiä ja nuudeleita.

AAaaaaaahhhhh... NAM!

 

Koska takana oli varsin rankka ja tapahtumarikas päivä... Pebantteenia, kiitos...

 

Päivähän oli sisältänyt siis myös talviturkin heittämisen ( mitähän tuo Huoltaja taas tuolla mököttää, turkki tai tässä tapauksessa takkihan heitetään aina sinne veteen, Dille...)...

 

No eiköhän nekin unet taas keskeytyneet (siis kattokaa nyt tuota, ei ihan välkyimmästä päästä, näin meidän kesken...)

 

Ja eiköhän se taas vieny mun puruluun sohvan vierestä...

 

Seuravista tapahtumista ei sitten puhuta eteenpäin...

 

Mee nyt siitä!!!

 

Ja siis mähän vaan siirryin sohvalta tähän makoilemaan...

 

No eikö se Pikku-Piru mennyt kantelemaan Huoltajalle...

 

Huutiahan siitä taas tuli... Ja siirryin keittiön lattialle toisen Unnukan kanssa jatkamaan unia...

 

Palasin takaisin unimaailmaan ja näin unta edellisestä uimareissusta KoiraSporttiin...

Hyvä! Hukuta se! Eiku siis.. heh heh... kyllähän sitä serkkulikankin pitää uimaan oppia...

 

Ja uni vaihtui ja parani entisestään... Aaaaah, All mine...zZZZZzzzzzzzzzzzz...

 

ZzzzZZzz... Kevään muotivärit....zzzzzzz...

 

....zZZZzzzzZZzz... Ja ihanat härpäkkeet...

 

....Zzzzzzz... HETKINEN!...

 

Härpäkkeet...???... HÄRPÄKKEET!!!! Tää onkin perhana vie PAINAJAINEN!

 

APUA!!!!

 

No onneksi se Huoltaja oli siinä vieressä ja tuli lohduttamaan ja tarjosi sitä iltapalaa... Mut siis rankkaahan tää Sergeinä olo kyllä kieltämättä aina välillä on... heh heh...

 

 

Kun päivät alkavat pidentyä ja aurinko lämmittää, alkaa Huoltajan joka keväinen näyttelykotkotus ja treeni...

(kuva: Anu Välikangas)

No on siinä se hyvä puoli, että kun meikäläisen "näyttelykunnosta" aletaan stressata, niin pöperöt paranee ja riittävästä levosta huolehditaan ekstra-hyvin...

Ehkä vähän laimea asetelma, mutta yrityksestä jo 8 pistettä...

Levosta joo, mutta kun siinä on se pieni (Helkkarin iso jo...) mutta...

No tuon alusta-asian kanssa pystyn vielä elämään, kunhan ei sänky-/sohvapaikkaa vie, mutta kun se piru meinaa pölliä nuo mun herkutkin...

Yksi päivä ajattelin sitten antaa sille vähän runtua, että oppisi...

Niin eiköhän tuo Huoltaja tullu siihen mesoamaan...

Pisti minut sitten arestiin ja antoi tuon Pikku-Pirun viedä sen luun...

No meikäläinenhän ei helposti toimettomaksi jää, heh heh...

Kroooh... Mi--TÄH!

Öööööööö, siis toi Reiskahan oli tossa jo, tai siis Volga toi sen siihen taitai.... heh...

No eihän se pilkunviilaaja sitä uskonu, ja taas sai "Viaton" kärsiä... (Huoltaja inisee tähän jotai tuolta taustalta... HILJAA!)

No onneksi tuohon mun treeniohjelmaan kuuluu nuo irrottelutkin aina välillä...

Ja pellollakin ollaa oltu...

Sen verran on saanu tässä huomiota, että Isäntä on laskenu mut aina välillä sänkyynkin tota riiviötä karkuun...

Huomiota on toki myös kieroutunu huumorintaju, jota lähinnä Huoltaja harrastaa...

No pienen neuvottelun jälkeen se luopu tosta korva-ideasta ja pakkasi mut autoon sen pikkuriiviön kanssa ja lähettiin jonnekin Nälkämaahan sit katsomaan, onko treeni tuottanu tulosta...

No oman kuntoni jo tiesinkin, mutta olihan se kiva kun Huoltajakin sai iloisen mielen ja meikäläinen jonkun muunkin kuin RuokaValion - tittelin... Tämän suomia etuisuuksia odotellessa...

Hectorin (kukahan sekin on?) laulun sanoin aloitan tämän vuoden bloggaamiset. On jo kuulemma ihan Tervajokea myöten kaivattu meikäläistä takaisin kynän varteen...

Juhlapyhät oli ja meni. Tänä vuonna minulla ei ollut kuin yksi toive, joka oli kypsynyt mielessäni syksyn mittaan. Haaveilin siitä nytkin tavalliseen tapaani takkatulen loisteessa ja näin hyviä unia...

 

Näin unta pitkistä pelloista...

 

Ikean rotista (all mine!!!)...

 

Ih-ha-nista hiekkakylvyistä...

 

Luun syömisestä ilman häiriötekijöitä...

 

Huoneeni tuhotuista seinistä... Ei helv..! TUHOTUISTA seinistä!!! nyt livahti painajaisen puolelle...!

 

No takaisin haaveiluun... SYYLLINEN saisi rangaistuksensa... AAAAAaaaahhhh!!!

 

Ja siitä päästiinkin sopivasti siihen ainoaan toiveeseeni... Joulupukkiiiii, joulupukkiii.. Oiva ukkiiiii.... PLIIIIIIIIIIIIIIIISSSSS!!!

'

No eihän se sitä toteuttanut... Mokomakin puuhkalakki... No rotan sain kuitenkin ja siitä EN luovu!

 

Syököön "sejonkanimeä" ei tässä blogissa mainita tuota narua (sietäisi saada siitä pyllylleen...) No ehkä ensi jouluna...

Se kaikki alkoi reilu kuukausi sitten, kun Huoltaja alkoi pikku hiljaa raahata meille kaikkea vaaleanpunaista...

 

No minähän näytän hyvältä pinkissäkin, joten olin vain tyytyväinen uusiin varusteisiini...

 

No sitten ne yhtenä iltana sanoivat lähtevänsä käymään Eteläsatamassa Helsingissä. "Joojoo...zzzzzzz." vastasin ja vaivuin rauhaisaan, oikeastaan levolliseen uneen...

 

No aamuyöllä ne olivat sitten lähteneet ja jättäneet Mummon hoitamaan mua ja lapsia. Illalla palasivat ja mitä näinkään!?!

 

EIIII! NÖÖÖÖÖYYYYY!!!!! Äkkiä ovet kiinni ja Mummo ja lapset turvaan...!

 

Tähän tappajahai-musiikkia...

 

AAAAAAAAAARRRRRGGGHH!!!!!!! Se... se on PENTU!!!!!! YYYyyyYYYÄÄÄÄÄKKKK!!!!!

 

Siis sä ET voi tehdä tätä mulle!!!

 

No tekihän se sen kuitenkin. Se ällötys vei ensin mun pedin...

 

Voikohan tässä enää nukkua? Desiä kiitos...

 

Sit se vei mun tyynyt (muumipeittoani ET saa!)...

 

Yövalvomiset... Mä en jaksa!!!

 

Ja sit se piru vie vielä kaikenlisäksi mun eväätkin... Oikeesti, sen silmät hohtaa punaista valoa ja ne on vaan annettava sille...

 

On tää yh-iskän osa armottoman rankka...

 

Mutta siitä keksinkin... Isät ja lapset ovat kuulemma hellyyttävä yhdistelmä... Etsin siis itselleni kumppania jakamaan tämän ankean vauva-arjen. Nimim. Kaksin aina kaunihimpi, yövalvomisetkin menisi mukavammin, heh heh... Voin myös tilapäisesti muuttaa...

Aamupalaksi oli houkuttelevasti aseteltu siipiä. Olisi pitänyt jo siinä vaiheessa tajuta, että jollakin oli jotain taka-ajatuksia...

 

Siis mi-TÄH!?! Mäkitreeniin!!! Kyllä meinasi mennä ruoka henkitorveen...

 

No yritin sitten vielä ruokalevon jälkeen maastoutua sohvalle, ettei se hullu mihinkään mäkeen mua veisi. Ja siis eihän täällä Pohojanmaalla mitään mäkiä edes ole...

 

Siis mitä!?!  Vuoriako ne täällä ovat? Ou mai  gaaaaaaaaad.....

 

No sinnehän sitä sitten mentiin. Simpsiön vuorelle Lapualle. Ja ei muuta kuin mäkeen vaan...

 

Ei kai se tuonne mua meinaa laittaa?

 

Maisemat oli kyllä kieltämättä hyvin epä-pohjalaiset...

 

Havuja Perkele!!!

 

Ja Tähden paikka on huipulla, vai miten se Hugo-peikko sanoikaan...?

 

Sillä (Huoltajalla) oli nuo keilatkin (lue: lapset) mukana, mutta sen verta toi mäki veti hapoille, etten nyt viitsinyt niitä torppaamaan alkaa...

No kyllähän se pisti puhaltamaan, kun reilun puoli tuntia intervallia mäessä edes-takasin veteli...

Tuleeko yrjö? No ei sentään...

 

Se mua vaan jäi laskeutuessa askarruttamaan, että missä se vuori oli...?