Syy siirtymiseen lojui sängyllä...

Iltapalaksi olin tilannut paistettuja broilerinsydämiä ja nuudeleita.

AAaaaaaahhhhh... NAM!

Koska takana oli varsin rankka ja tapahtumarikas päivä... Pebantteenia, kiitos...

Päivähän oli sisältänyt siis myös talviturkin heittämisen ( mitähän tuo Huoltaja taas tuolla mököttää, turkki tai tässä tapauksessa takkihan heitetään aina sinne veteen, Dille...)...

No eiköhän nekin unet taas keskeytyneet (siis kattokaa nyt tuota, ei ihan välkyimmästä päästä, näin meidän kesken...)

Ja eiköhän se taas vieny mun puruluun sohvan vierestä...

Seuravista tapahtumista ei sitten puhuta eteenpäin...

Mee nyt siitä!!!

Ja siis mähän vaan siirryin sohvalta tähän makoilemaan...

No eikö se Pikku-Piru mennyt kantelemaan Huoltajalle...

Huutiahan siitä taas tuli... Ja siirryin keittiön lattialle toisen Unnukan kanssa jatkamaan unia...

Palasin takaisin unimaailmaan ja näin unta edellisestä uimareissusta KoiraSporttiin...

Hyvä! Hukuta se! Eiku siis.. heh heh... kyllähän sitä serkkulikankin pitää uimaan oppia...

Ja uni vaihtui ja parani entisestään... Aaaaah, All mine...zZZZZzzzzzzzzzzzz...

ZzzzZZzz... Kevään muotivärit....zzzzzzz...

....zZZZzzzzZZzz... Ja ihanat härpäkkeet...

....Zzzzzzz... HETKINEN!...

Härpäkkeet...???... HÄRPÄKKEET!!!! Tää onkin perhana vie PAINAJAINEN!

APUA!!!!

No onneksi se Huoltaja oli siinä vieressä ja tuli lohduttamaan ja tarjosi sitä iltapalaa... Mut siis rankkaahan tää Sergeinä olo kyllä kieltämättä aina välillä on... heh heh...

(kuva: Anu Välikangas)

No on siinä se hyvä puoli, että kun meikäläisen "näyttelykunnosta" aletaan stressata, niin pöperöt paranee ja riittävästä levosta huolehditaan ekstra-hyvin...

Ehkä vähän laimea asetelma, mutta yrityksestä jo 8 pistettä...

Levosta joo, mutta kun siinä on se pieni (Helkkarin iso jo...) mutta...

No tuon alusta-asian kanssa pystyn vielä elämään, kunhan ei sänky-/sohvapaikkaa vie, mutta kun se piru meinaa pölliä nuo mun herkutkin...

Yksi päivä ajattelin sitten antaa sille vähän runtua, että oppisi...

Niin eiköhän tuo Huoltaja tullu siihen mesoamaan...

Pisti minut sitten arestiin ja antoi tuon Pikku-Pirun viedä sen luun...

No meikäläinenhän ei helposti toimettomaksi jää, heh heh...

Kroooh... Mi--TÄH!

Öööööööö, siis toi Reiskahan oli tossa jo, tai siis Volga toi sen siihen taitai.... heh...

No eihän se pilkunviilaaja sitä uskonu, ja taas sai "Viaton" kärsiä... (Huoltaja inisee tähän jotai tuolta taustalta... HILJAA!)

No onneksi tuohon mun treeniohjelmaan kuuluu nuo irrottelutkin aina välillä...

Ja pellollakin ollaa oltu...

Sen verran on saanu tässä huomiota, että Isäntä on laskenu mut aina välillä sänkyynkin tota riiviötä karkuun...

Huomiota on toki myös kieroutunu huumorintaju, jota lähinnä Huoltaja harrastaa...

No pienen neuvottelun jälkeen se luopu tosta korva-ideasta ja pakkasi mut autoon sen pikkuriiviön kanssa ja lähettiin jonnekin Nälkämaahan sit katsomaan, onko treeni tuottanu tulosta...

No oman kuntoni jo tiesinkin, mutta olihan se kiva kun Huoltajakin sai iloisen mielen ja meikäläinen jonkun muunkin kuin RuokaValion - tittelin... Tämän suomia etuisuuksia odotellessa...

Juhlapyhät oli ja meni. Tänä vuonna minulla ei ollut kuin yksi toive, joka oli kypsynyt mielessäni syksyn mittaan. Haaveilin siitä nytkin tavalliseen tapaani takkatulen loisteessa ja näin hyviä unia...

Näin unta pitkistä pelloista...

Ikean rotista (all mine!!!)...

Ih-ha-nista hiekkakylvyistä...

Luun syömisestä ilman häiriötekijöitä...

Huoneeni tuhotuista seinistä... Ei helv..! TUHOTUISTA seinistä!!! nyt livahti painajaisen puolelle...!

No takaisin haaveiluun... SYYLLINEN saisi rangaistuksensa... AAAAAaaaahhhh!!!

Ja siitä päästiinkin sopivasti siihen ainoaan toiveeseeni... Joulupukkiiiii, joulupukkiii.. Oiva ukkiiiii.... PLIIIIIIIIIIIIIIIISSSSS!!!

'

No eihän se sitä toteuttanut... Mokomakin puuhkalakki... No rotan sain kuitenkin ja siitä EN luovu!

Syököön "sejonkanimeä" ei tässä blogissa mainita tuota narua (sietäisi saada siitä pyllylleen...) No ehkä ensi jouluna...

No minähän näytän hyvältä pinkissäkin, joten olin vain tyytyväinen uusiin varusteisiini...

No sitten ne yhtenä iltana sanoivat lähtevänsä käymään Eteläsatamassa Helsingissä. "Joojoo...zzzzzzz." vastasin ja vaivuin rauhaisaan, oikeastaan levolliseen uneen...

No aamuyöllä ne olivat sitten lähteneet ja jättäneet Mummon hoitamaan mua ja lapsia. Illalla palasivat ja mitä näinkään!?!

EIIII! NÖÖÖÖÖYYYYY!!!!! Äkkiä ovet kiinni ja Mummo ja lapset turvaan...!

Tähän tappajahai-musiikkia...

AAAAAAAAAARRRRRGGGHH!!!!!!! Se... se on PENTU!!!!!! YYYyyyYYYÄÄÄÄÄKKKK!!!!!

Siis sä ET voi tehdä tätä mulle!!!

No tekihän se sen kuitenkin. Se ällötys vei ensin mun pedin...

Voikohan tässä enää nukkua? Desiä kiitos...

Sit se vei mun tyynyt (muumipeittoani ET saa!)...

Yövalvomiset... Mä en jaksa!!!

Ja sit se piru vie vielä kaikenlisäksi mun eväätkin... Oikeesti, sen silmät hohtaa punaista valoa ja ne on vaan annettava sille...

On tää yh-iskän osa armottoman rankka...

Mutta siitä keksinkin... Isät ja lapset ovat kuulemma hellyyttävä yhdistelmä... Etsin siis itselleni kumppania jakamaan tämän ankean vauva-arjen. Nimim. Kaksin aina kaunihimpi, yövalvomisetkin menisi mukavammin, heh heh... Voin myös tilapäisesti muuttaa...

Siis mi-TÄH!?! Mäkitreeniin!!! Kyllä meinasi mennä ruoka henkitorveen...

No yritin sitten vielä ruokalevon jälkeen maastoutua sohvalle, ettei se hullu mihinkään mäkeen mua veisi. Ja siis eihän täällä Pohojanmaalla mitään mäkiä edes ole...

Siis mitä!?!  Vuoriako ne täällä ovat? Ou mai  gaaaaaaaaad.....

No sinnehän sitä sitten mentiin. Simpsiön vuorelle Lapualle. Ja ei muuta kuin mäkeen vaan...

Ei kai se tuonne mua meinaa laittaa?

Maisemat oli kyllä kieltämättä hyvin epä-pohjalaiset...

Havuja Perkele!!!

Ja Tähden paikka on huipulla, vai miten se Hugo-peikko sanoikaan...?

Sillä (Huoltajalla) oli nuo keilatkin (lue: lapset) mukana, mutta sen verta toi mäki veti hapoille, etten nyt viitsinyt niitä torppaamaan alkaa...

No kyllähän se pisti puhaltamaan, kun reilun puoli tuntia intervallia mäessä edes-takasin veteli...

Tuleeko yrjö? No ei sentään...

Se mua vaan jäi laskeutuessa askarruttamaan, että missä se vuori oli...?

Kesä oli varsin näyttelypainotteinen ja alkukesästä karismani huomioitiin ihan lehteä myöten (Koirauutiset TOIM.HUOM.)...

No sankkojen fanijoukkojen (taas toi Huoltaja pyörittelee päätään, no mun blogihan tää on, keskittyisi omiin asioihinsa...)  saattelemana käväisin sitten heinäkuussa mm. Mikkelissä...

No nyt se sit alkaa muistuttelemaan jotain erkkariviikonlopusta... Öööööö... Ole hiljaa!!! No siis... heh heh... Käväisin Knamin kyyditsemänä (Huoltajan ollessa töissä) sitten tietenkin myös Tuomarinkartanolla vinttikoiraliiton kinkereissä ja olin jotenkin erehtynyt luulemaan sitä viikonloppua Tangomarkkinoiksi, joten päätin näyttää Kasvattajatädille pari muuvia (Kuva Sarita Peltokangas)

No tulipahan siinä sitten selväksi, että näyttelythän ne oli, mutta jostain syystä Knami pakkasi minut autoon ja ajoimmekin jo samana iltana takaisin kotiin... (kuvat Taru Lehtonen ja Sarita Peltokangas)

No kotona minua odotti sitten vähän vähemmän iloinen Huoltaja, joka kohkasi jostain sikailusta ja missatusta sunnuntain rotuerkkarista. On se kumma, kun ei tangoon saa taipua... No näyttelysulkeisethan siitä tuli ja seuraavissa näyttelyissä Iisalmessa hihna oli jotenkin erityisen tiukalla... Siis eikö toi huoltaja vaihda vaatteitaan!?! Ällöä!

Kesällä tuli myös käväistyä viikko lomalla Tuhnulan koirahoitolassa. Oli oikein mukava viikko. Sai vähän omaa aikaa ja silleen... (Kuva Saija Sillanpää)

No sitten siitä lomasta virkistyneenä otin vähän lähtöjä kotonakin ja eiköhän tuo tunari seisonut taas edessä...

No hermothan sillä meni ja jostain syystä viime kesänä aloitettu ulkoilutarhaprojekti valmistui alta aikayksikön...

Että sellainen kesä. Tuskin maltan odottaa syksyä...

No huumattujahan niiden täytyy olla, sillä nyt se oli omaa laiskuuttaan tilannut minullekin ihan oman hieronnan (omiin tiloihinsa toki, kai omaatuntoaan lievittääkseen...)

Pikkasen kyllä oli epäilyttävä juttu jo alkuunsa. Hieroja (Anna Nylund TOIM.HUOM!) aloitti kyllä ihan nätisti minun lähestymiseni...

No mitä se nyt veivaa? Ei se sinne taivu!!!

No nurinhan siinä piti mennä. Pikkasen kyllä yritin vastustella...

Nyt on kyllä pikkasen arat paikat, että otetaanpa varovasti siellä (ei kai tähän kuulunut se Häpi Ending???)

Olikohan teillä kummallakaan niitä todistuksia tähän hommaan???

Aaaaaapuuuvaaa!!!!

No niskahartiaseutu on aina pikkasen jäykkänä...

Auttaisikohan yläkerta?

Ja siis mikä hemmetin lasermiekka toi on!?! May the force be with meeeeeeeeeee.....

No täytyy kyllä nyt totuuden nimissä sanoa, että ihan ok se käsittely oli (ja ainakin tuo pehmolelu tuolla tuolilla näyttää rentoutuneen...). Huoltajakin sai paremman mielen, kun ei niillä suutarin kengillä kuulemma ole lapsia, vaimitensenytmeni...

Kadonnut esine: limenvihreä "kronksi" (HH:n halpisversio, kuvasta poiketen vasemman jalan yksilö)

Epäilty: nopealiikkeinen pitkäkynsi, eikun -koipi...

Olisiko hukutettu?

Kiellän kaikki syytökset! nimim. ketunhäntä kainalossa ja kieli keskellä (?!) suuta

Olisiko haudattu?

Kiellän kaikki syytökset! nimim. six feet under

Olisiko hävinnyt kuin pieru Saharaan?

Saatan ehkä myöntää jälkimmäisen kysymyksen, mikäli ymmärsin sen oikein... nimim. Ilma(maan-)vaiva Saharasta

Tutkinnan ollessa kesken suosittelen hakemaan uuden parin vastaavalla värityksellä...

Sinne siis äkkiä vatsanalunen jalkoja täynnä...

Voin jo melkein haistaa Lapuanjoen (liejuisen) tuoksun...

Penkalla vihdoin. Hyvältä näyttää.

Jaa pelastusvenekin on tuotu paikalle.

Heheeee....

BAYWATCH!!!!!!!!!!!!!! MAYDAY! MAYDAY! Lokki hukkumassa Lapuanjokeen!!!!

Hakekaa pelastusvene!!!!

Hitto tää mihinkää lähde!!!

Jos kaivamalla...

Toisaalta voisin kai vaan ryntäillä paniikissa ympäriinsä ja huutaa apua... MAYDAY! MAYDAY! MEDIC! MEDIC!

No se tylsä ihminen (huoltaja) antoi sen lokin hukkua ja käski mua tsekkaamaan lääkityksen kohdalleen... HÖH!  No päätin sitten takaisinmenomatkalla hieman viihdyttää itseäni vielä uimalla...

No eihän se sitten siitäkään tykänny. Hirveen huudon kanssa ajoi mut autoon ja kotiin. Manasi jotain paskavedestä ja lannoitteista ja ettei ois ihan noin tarvinnut niitä omia kemikaalejaan tsekata... Ihme valittaja...

Siis ei helv... Mitä mä näenkään....!!!

No siinä meni sitten nekin mutakylvyt... Ei taaskaan saanu tehdä mitään kivaa...

Lisäksi sillä oli toi Gorilla (isäntä) letkun toisessa päässä. Huoltajalla taisi olla kaikista kivointa, ainakin sadistisesta ilmeestä päätellen, kun se pesi mua ja Gorilla (isäntä) huuhteli. No huoltaja syökin Buranaa aika useasti (kuulemma mun takia), joten sillä onkin lääkitys kohallaan ja aina välillä hilpeä tunnelma...

No sitten asiaan. Jokaisella koiralla pitää olla kaveri. Minun bestikseni on Mr. Serti Majava, jonka kanssa vietän paljon aikaa.

Mr. Majavan kanssa tulee välistä vähän veljellisesti painittua...

No älä nyt viitti ihan kaikkea kuvata...

Joskus taas vaan hengailemme yhdessä...

Juttelemme mukavia...

Lepäilemme...

Otamme nokoset...

Ja joskus taas sellaiset pienet juoksuhepulit, että huoltaja... eikun...oksat lentää...

No joo joo, ei mitään hätää. Me säilyttiin Mr. Majavan kanssa ihan ehjinä. Ai mikä nilkka? Mun nilkat ainakin on ihan kunnossa...